No niin, 5 päivää työssäoppimista takana. Fiilikset olleet ihan laidasta laitaan. Todella mukava on ollut, että heti ensimmäisestä päivästä lähtien olen saanut olla mukana tekemässä, enkä vaan katsomassa. Tekemällä opin. Aivan toki hukassa ekat päivät sen imun kanssa. Ekana päivänä imun kärki putosikin asiakkaan suuhun...No joo, eihän siitä nyt mitään vahinkoa, itse ensin vaan kauhistuin.
Auli tekee yleensä depuroinnit yksin, mutta nyt minä olen ollut mukana imun kanssa ja opettelemassa mitä tarvikkeita siinä käytetään. Ultraäänellä Auli on tehnyt tähän asti kaikki hammaskivenpoistot, jonka jälkeen puhdistus sillä tahnalla jolla Auli kulmakappaleella kumikärjellä käy pinnat läpi. Nimeä en muista. Sitten välien lankaus ja huuhdonta. Pumpulitangot suuhun ja kuiville hampaiden pinnoille levitetään lopuksi fluorilakka. Pumpulit kostutettuna pois ja se on siinä.
Umpisolmussa olen edelleen paikkausten kanssa... Tänään tein sitten ihan omat muistiinpanot paikkauksen vaiheista. Timanttia, ruusua, liekkiä, matriisi jos tarvitaan, kuivausta, etsataan, imulla tarkkana vieressä. Vanutanko, Kloorihexidiini -pallo, buusti ja imu. Sitten sidosaine siitä painettavasta pakkauksesta sen tikun kanssa, 20s, kuivataan ja Auli kovettaa 10s.
Sitten Flow, anna sondi, kovetus 30s. Ja sitten muovi -> täppäin 20-30s kovetus. Usein muovia lisätään muutaman kerran, ja aina täppäillään ja kovetetaan. Lopuksi 40s kovetus. Muovia siis vaan sellasille paikattaville pinnoille jotka joutuu rasitukseen, elikkäs purupintaan .
Vanu pois ja leukaimuri samoin ja muotoilu usein liekillä ja sitten isolla pallolla. Purennan tsekkaus, ja kun se ok niin kiillotus vielä ensin valkoisella kumikärjellä ja sitten sinisellä.
Ainakin nyt tuo paikkaus olisi kiva hallita, kun sitä niin paljon tulee. Ja sitten nekin on niin erilaisia...On tullut muutaman kerran sellanen tunne, että mä en vaan pysty tähän. Mutta en mä nyt aio luovuttaa. Mullehan on vaikeaa hyväksyä se, että en heti osaa jotain. Ja tässä on mielettömästi opettelemista.
Munuaismatriisi on uusi tuttavuus, samoin läpinäkyvä kervikaalimatriisi. Kerran on Nyströmiä tarvittu, osasin laittaa :-)
Välinehuoltoa on todella paljon, kun itsehän kaikki huolletaan. Masi on todella hyvä opastamaan aseptisessa työskentelyssä .Hyvä oppia alunperin tekemään oikein.
Todella väsynyt olen iltaisin ja aamulla herään lähes poikkeuksetta klo 03.30 todetakseni, että onneksi voi nukkua vielä reilut 2h. Stressi on, siihen kroppani aina reagoi eräällä tietyllä tavalla ja siitäkin sen tiedän. Viikonloppuna kävin juoksemassa Cooperin ja tein salitreenin, tällä viikolla tavoitteena on jaksaa yhtenä arkipäivänä käydä yhdellä jumppatunnilla. :-) Kello on 20.35. Nyt koiruus pihalle ja sitten unten maille.

Kommentit
Lähetä kommentti