Kannettavani sanoi sopimuksen irti viikonloppuna, koulussa on onneksi näitä koneita, millä päivittää blogia!
Aseptiikan tentti meni läpi! Tai eihän se oikeastaan mikään yllätys ollut. Monet antaa kovaakin palautetta opettajan opetuksesta, mutta jos se nyt oikeasti niin surkeaa olisi se opetus ollut, niin kuinka 17 sitten läpäisi tentin...No joo, hoidan oman tonttini enkä tänä vuonna joka kohtaan omaa mielipidettäni huuda.
Tiistaina Minna Merta piti oikomishoitoon liittyvän luennon. Mielenkiintoinen aihe ja todella paljon asiaa, mutta hyvin jaksoin silti koko päivän kuunnella samaa luennoitsijaa. Oikominen saattaisi olla se alue, johon voisin haluta myöhemmin syventyä lisää. Niin ja tosi kiva oli nähdä sitäkin puolta luokasta, joka nyt TOP:issa ja kuunnella heidän kokemuksiaan. Fiiliksiä kuului olevan ihan laidasta laitaan.
Keskiviikon tentti tartunnanehkäisystä keskittyi juuri niihin asioihin, joihin en erityisemmin keskittynyt tenttimateriaalissa :-D Että tämäkin on mahdollista...Minä kun luulin olevani etevä tietämään mikä missäkin materiaalissa on olennaista. Mutta meni se läpi kuitenkin.
Sanastoa käytiin läpi ryhmätöiden muodossa, paljon jo osaan, toki vastaan tuli ihan uusiakin sanoja. On otettava joku päivä työn alle se, että käyn läpi koko sanaston kirjoittamalla sen paperille käsin. Minun tapani oppia.
Torstaina sitten Xylitol info ruokalan aulassa. Oli oikein kivaa Kake K.Kiilteen ja opiskelukavereiden kanssa. Kakenakin olin puolisen tuntia, yllättävän raskasta oli olla se puku päällä!
Niin, kaikista tenteistä olen selvinnyt ekalla yrityksellä, että siis meneekin oikeastaan ihan mukavasti nämä opinnot. :-) Ainoa mikä nyt edelleen ja varmaan turhan takia harmittaa on se, että joudun 2-3 päivää olemaan koulussa työssäoppimisajalla korvaamassa viikon poissaolotuntejani. Ja noiden päivien lisäksihän on kaksi koulupäivää muutenkin ja yksi päivä menee messuilla, ouh... :-(
Tänään sitten esitettiin ja kuunneltiin Terveydenedistämisen infoja koko päivä. Ryhmälläni oli kohderyhmänä "Urheilijat, valmentajat ja huoltajat", ja siinä minä kerroin nuuskasta. Tehtävä oli oikein mukava, ja Minnan ja Sannan kanssa oli oikein miellyttävä työskennellä. Minähän pääsääntöisesti pidän esiintymisestä ja kun on hyvin valmistautunut eikä mitään yhtäkkisiä yllätyksiä tule, niin se on oikein kivaa. Ja sain todella hyvää myönteistä palautetta esiintymisestäni :-)
Palautteita tehdyistä tehtävistä odotan, kun mistään ei ole mitään kommenttia tullut. Tarkistanut olen useaankin otteeseen, että olen ne oikeasti lähettänyt, ettei ole jääneet luonnoksiin :-D
Tänään en taida lähteä konettani Giganttiin roudaamaan. Pohdin, että pitäisiköhän ottaa ensin yhteys Acerin tuotetukeen, Sakari Gigantin chat palvelusta minulle sellaisen numeron äsken ystävällisesti etsi.

Kommentit
Lähetä kommentti